Tekstit

Roadtrip Ruotsin Lappiin

Kuva
  Roadtrip Ruotsin Lappiin 30.-31.7.2022 Lapsi (jo aikuinen kylläkin..) halusi pitää synttärikokkareet kotona, joten saimme hyvän syyn lähteä nopealle roadtripille. Kohde oli pitkään kutkutellut Ruotsin Lappi, jossa vähemmän on tullut liikuttua. Abisko on kyllä tullut tutuksi, mutta muuten naapurimaan kohteet ovat jääneet vieraammiksi. Saimme vihiä Ruotsin vesiputouskohteista lyhyen ajomatkan päässä Rovaniemeltä ja suuntasimme aluksi matkamme ykkökohteeseen Linafallettiin, Överkalixin ja Jällivaaran kuntien rajalla.  Kohde löytyi helposti, kun olimme aikamme körötelleet hiekkateitä opasteiden perässä ja Mapsia seuraten. Parkkipaikalla meitä odotti mahtipontinen, kuvallinen kyltti, joka kertoi paikan kohteista. Pakkasimme mukaan Mataringistä matkalla ostamamme herkkueväät sekä minä tietysti kameran. Paikka oli ihmeellisen hiljainen, vaikka oli kaunis, aurinkoinen kesäpäivä. Lisäksemme paikalla oli vain yksi toinen seurue. Alueella toimii kahvila, mutta sekin oli kiinni, niinpä ...

Perämeren kansallispuisto

Kuva
  Melkein myrskyssä Perämeren kansallispuistossa 8.7.2022   Monta kansallispuistoa on tullut tutuksi vuosien varrella, mutta yksi pohjoisen merellinen kansallispuisto oli vielä kokematta.  Vakioreissukaverini suuntasi kalareissulle Savukoskelle. En halunnut itsekään laakereille lepäilemään, vaan keksi houkutelle päivän mittaiselle seikkailulle merelle kaverini Oulusta. Kohteena olisi Perämeren kansallispuisto Kemi-Tornio alueella.  Kansallispuistoon pääsee ainoastaan omalla veneellä tai venekuljetukselle. Varasin kulkemiseen venetaksin Torniosta. Venetaksimies Pekka osoittautui myöhemmin mahtavaksi persoonaksi. Sää lupaili tuona torstai-aamuna vähän huonoa: reilusti tuulta ja vesisateita. Varaus oli kuitenkin tehty ja tapasimme kaverini kanssa Tornion Lidlissä, josta haimme retkieväämme. Ehdimme veneelle Röyttän satamaan juuri ajoissa klo 12. Tuuli oli 9/s, joten olimme yllättyneitä ,että matkaan oli lähtenyt muistakin: lisäksemme veneessä oli viisi muuta henkilöä ja...

Yöretki Riisitunturiin

Kuva
  YÖLLINEN RETKI RIISITUNTURIIN 5.7.2022   Minua on aina kiinnostanut vaeltaminen yöttömän yön auringossa, mutta vasta nyt pääsin sen toteuttamaan.  Lähdimme autolla matkaan Rovaniemeltä kohti Posion Riisitunturia klo 22. illalla. Rovaniemellä oli upea, aurinkoinen kesäilta ja saimme ajaa Kuusamontietää ainoina autoilijoina koko matkan: ketään ei tullut vastaan. Riisitunturille saavuimme puolenyön aikaan. Parkkipaikalla oli useita matkailuautoja yöpymässä ja parkissa yksi henkilöauto, jonka omistajat palasivat tunturista juuri. Valitsimme tutun Riisin rääpäsy-polun ja lähdimme nousemaan erinomaisen hyvää polkua ylöspäin. Yöaika on hyvä aika piipahtaa Riisitunturissa siksikin, että silloin on rauhallista muutoin suosituksi nousseessa retkikohteessa. Riisitunturi täyttää tänä vuonna 40 vuotta! Yöaurinko pilkahteli välillä, mutta oli melko pilvistä. Olimme huipulla kuitenkin juuri oikealla hetkellä, kun aurinko viivähti pienen tovin vaaran takana, mutta kipusikin heti kohti ...

Senja 5.-8..6.2022

Kuva
  Vihdoinkin: Senjan saari 5.-8.6.2022     Tänä vuonna kesälomalle käynnityi liukkaasti heti ensimmäisenä lompäivänä.  Lähdimme automatkalle Norjaan Kilpisjärven kautta, jonne menomatkalla veimme sukulaisen kesätöihin.   Ensimmäiseksi yöksi ajoimme Yykeään eli Lyngenin niemimaalle. Yövyimme mukavassa mökissä päätien varrella. Vaikka takana oli pitkä ajamatka ja vettä ripsutteli, niin päätimme tehdä pienen retken lähellä olevalle vesiputoukselle Hengenille.  Lähtöpisteeksi suositeltiin Yykeänperänhallia, jossa parkkipaikka oli tuohon aikaan tyhjillään (turistikausi ei ollut vielä alkanut). Alkumatkan kävelimme autotien vierustaa, mikä oli hieman tylsä osuus, mutta pian pääsimme nousimme rinteeseen kohti Hengenin putousta. Hyvät iltalämmöt saimme hommattua kipakassa nousussa, mutta vaivannäkö palkittiin: putous oli hieno! Jatkoimme vielä vähän ylöspäin, josta oli upeat näkymät ympäröiville vuorille. Nautimme kuohuvast putouksesta ja maisemista tovin ja laskeu...

Sallatunturin kevät

Kuva
    Sallatunturissa 12.3. 2022   Salla on tullut vuosien saatossa tutuksi kohteeksi: olemme jopa asuneet siellä melkein kaksi vuotta. Noina aikoina emme vielä olleet retkeilijöitä (harmi, sillä Sallassa on paljon hienoja retkikohteita) ja varsinaiset retket Sallan luontoon olemme tehneet vasta viime vuosina. Viime talvena kohteemme oli Ruuhitunturi ja nyt valitsimme talvikävelyreitin Sallatunturiin. Valitsimme kevyien Taivaan tavoittelijan taipaleen, joka oli yhteen suuntaan vajaat kaksi kilometriä. Lähtöpiste sijaisti Pohjoisrinteillä. Alkutaival oli helppokulkuista, hyvin huollettua polkua kuusimetsässä. Ylemmäs mentäessä polku muuttui hieman vaativammaksi, mutta portaat helpottivat kulkua. Kevätaurinko lämmitti jo mukavasti ja nousu pelkässä villapaidassa onnistui hyvin. Reitillä oli hiljaista, lisäksemme tunturiin kiipesi vain yksi kahden hengen seurue.  Huipulla meitä odotti näköalatorni, josta avautui aurinkoisella säällä näkymät Venähän puolelle oleville vanho...

Luoston talvinen huiputus

Kuva
    Luoston talvitraditio Kevättalven traditioksi taitaa alkaa muodostua Luoston valloitus lumikengillä. Aurinkoisen lauantai-aamuna ajelimme Luostolle ja valitsimmme jo tutuksi tulleen talvikävelyreitin, jota pitkin pääsee miltei huipulle saakka. Parkkipaikalla keli tuntui mukavan leppoisalta, aurinko tuntui jopa lämmittävän. Mitä ylemmäs tunturiin kiipesimme, sitä kylmemmäksi puhuri kävi ja kameran laukaisu alkoi olla ylhäällä jo aika tuskallista. Tykkylunta oli vielä hyvin puissa ja hanger kimmelsivät kauniisti. Söimme pikaiset eväät tuulen suojassa, mutta kylmyys ajoi nopeasti jatkamaan matkaa eteenpäin. Kuvailin hankien kauniita muotoja ja tykkypuita sinitaivaan alla. Auringon laskiessa laskeuduimme takaisin autolle.

Kuutamokeikka Möötikkärakalle

Kuva
Kuutamokeikka 2 Möötikkärakalle 21.1.2022 Tämän vuoden tammikuu on on sikäli erikoinen, että lauhoja päiviä on riittänyt monia (paukkupakkasia myös). Perjantaille sattui myös tällainen mukavan lupsakka talvisää, lisäksi oli luvassa kuutamoa ja revontulia. Työviikon uuvuttamina otimme iltapäivällä pienet päikkärit ja päätimme, että lähdemme illan päälle pikku ajelulle/ kävelylle. Paikkakin oli selvillä: lähtisimme Sonkaan Möötikkrakalle, tutulle näköalapaikalle, jossa olemme käyneet pari kertaa aiemmin, mutta emme koskaan pimeän aikaan. Matkaa Songan Möötikkärakalle tulee Rovaniemeltä n. 30 kilometriä Pellon suuntaan.  Lähdimme matkaan illaalla yhdeksältä ja revontulet näyttivät aloittavan iltavillit jo ajomatkan aikana. Maltoimme olla pysähtymättä, vaikka kuumotteli kyllä: revontulilla on taipumuksena paeta paikalta juuri hetki ennen kuin kamerat ja jalustat on saatu asemiin. Otimme riskin ja maltoimme kohteeseen asti. Perille vaaran huipulle vie hyvin hoidettu kävelyreitti myös ta...

Karhunulkin tammikuu

Kuva
    Karhunulkin tammikuu Viime aikoina lyhyet päivät ja valon puute ovat saaneet meidät valitsemaan lähikohteita retkipäiville. Tänään tammikuisena lauantaina käynnistyminen oli vähän hidasta: kameran lataamisen, aamupalan, eväiden pakkaamisen ja lumikenkäkaupoilla käymisen jälkeen klo lähenteli kahta iltapäivällä, mikä tarkoitti, että aurinko oli jo laskenut päästessämme liikkeelle. Mietimme lähtisimmekö Luostolle kuutamojahtiin, mutta valitsimme lähikohteen Lehtojärveltä n. 25 klo Rovaniemeltä Pelloon päin.  Jussi oli kuullut kehuja kivasta nyppylästä mainioina avautuvine näkymineen lähivaaroille.   Lumikenkien hankinta on ollut listalla jo pidempään ja aamusella kävimme hakemassa sellaiset kaupasta. Tarkoitus oli testata niitä samalla Karhunulkilla. Jätimme automme Pellon tien varressa olevalle parkkipaikalle ja jatkoimme metsätietä pitkin kohti Karhunulkkia. Yllätykseksi tietä pitkin pääsi melkein perille nyppylälle: kelkkauraa pitkin kävelyä jäi n. kilometri ja ...

Kuutamokävely Ounasvaaralla

Kuva
 Kuutamokävelyllä Lähdimme perjantai-illan iloksi iltakävelylle, koska taivaalla kurkisteli melkein täysi kuu, sää oli leuto ja mukava. Ounasvaaraa kauemmas emme jaksaneet ajaa, eikä tarvinnutkaan! Kuu loimotti valaisten koko Ounasvaaran talvikävelyreitin: otsalamppuja ei tarvittu. Hiukan matkaa edettyämme, alkoivat reposetkin tanssia taivaalla, alkuun varovaisesti ja koko ajan yltyen matkan edetessä. Vastaan tuli muutamia muitakin iltakukkujia, osa jalan, osa pyörällä. Ihastelimme tovin reposia  Ounasvaaran päällä ja kuvasin pitkällä valotusajalla muutamia otoksia. Ihana ilta!

Laiskan päivän retki Häkinvaaraan

Kuva
Läheltäkin löytyy mestoja laiskana päivänä... Kiire, kylmä ja moni muu hyvä tekosyy on viime viikkoina pidätellyt tiukasti pirtissä ja retket ovat olleet vähissä. Joulukuisena sunnuntaina tuli kuitenkin pakottava tarve päästä metsään ja kuvaamaan. Aika oli jälleen kortilla ja lähdin yksin, joten joku lähikohde riittäisi: valitsin Häkinvaaran, josta aukeaa mukavat näkymät moneen suuntaan. Sää oli mukavan leuto joten sormetkin saattaisivat pelata kameran kanssa. Kiipesin vaaran laella sijaisevalle Kammille juuri h-hetkellä: ilta alkoi pimetä, kuu ja tähdet putkahtivat esille ja taivas hohti upeissa vaahtokarkkisävyissä. Kuvasin hetken vaaralla, kierelin kaikki ennestään tutut kohdat ja etsiskelin parhainta valoa ja näyttävimpi puita. Lentokoneita laskeutui virtanaan Rovaniemen lentokentälle koronasta huolimatta: matkailu on taas entisellään... ainakin hetken.      Sininen hetki Häkinvaarassa 19.12.2021