Monen vuoden haave: Kevon reitti 30.7.-2.8.2023

 

Kevon reitin kesävaellus 30.7.-2.8.2023

Aloitimme ihanan yhteisen perinteen tyttöporukkamme kanssa n. kymmenen vuotta sitten: käymme jonkun yhteisen vaelluksen joka vuosi. Alusta lähtien olemme haaveilleet Utsjoki-Kevon vaelluksesta, joka retkikuvauksissa kuvaillaan erittäin vaativaksi reitiksi. Nyt kun harjoitusta on usealta vuodelta ja pidemmiltäkin vaelluksilta, rohkenimme viimein tarttumaan haasteeseen ja päätimme vaeltaa Kevon reitin Sulaojalta Kenesjärvelle.

Lähdimme ajamaan Rovaniemeltä kohti Sulaojaa n. klo 12 päivällä ja saavuimme muutamien mutkien kautta perille n. 19.30. Koska reitti kulkee yhdensuuntaisen reitin, jouduimme siirrättämään automme odottamaan Kenesjärvelle, jonne sen kuljettaisi kyytimies Urho, jonka haimme Kenesjärveltä ja joka kuljetti meidät sitten Sulaojan aloituspisteeseen, palaten taas Kenesjärvelle. Monimutkainen operaatio, mutta ainoa tapa saada auto odottamaan maaliin. Automatkan Kenesjärveltä Sulaojalle satoi kaatamalla! Tunnelmat olivat ehkä hiukan kauhunsekaiset ja hämmentyneet, sillä sääennuste lupasi jotain muuta ensimmäiselle illalle...

Lähtöpisteeseen saavuttuamme olimme aika väsyneitä pelkästä ajomatkasta, jota siis kertyi yli 400km ja edessä oli iltavaellus ensimmäiselle leiripaikalle 12 kilometrin päähän. Sulaojalle päästyämme taivas yllättäen aukeni ja upea ilta-aurinko valaisi reissumme ensimmäistä osuutta. 

Ensimmäinen osuus oli miellyttävää ja melko tasaista maastoa kauniin harjun päällä, jokien ympärömänä.  Leiripaikka Ruktajärvellä löytyi helposti ja onneksemme autiotupa sattui olemaan vielä vapaana ja pääsimme ensimmäiseksi yöksi sisätilohin nukkumaan: kello oli jo paljon kun pääsimme leiriin ja päivän ajomatka painoi meitä kaikkia. 

Seuraava aamu valkeni puolipilvisenä, mikä tarkoitti parasta mahdollista vaellussäätä: liika kuumuus patikkahommissa ei ole ideaali. Edessä oli 18 km matka hyvin vaihtelevissa maisemissa. Tiedossa oli nousemista ja laskemista, portailla ja ilman. Näkisimme myös ensi kertaa itse Kevon kanjonin.

Matka alkoi helpolla kululla tunturikoivikossa, hiekkakankaalla ja pian päästiin jo ensi kertaa nousuun, joka johtaa avotunturiin. Avotunturilla reitti kulki  useita kilometrejä ensimmäiselle leiriytymispaikalle Suohpasajalle, jossa pidimme reilun mittaisen tauon.

Leiripaikalta lähti jyrkkä nousu tunturikoivikkoon ja pian vastassa oli retken maisemallinen kohokohta: Kevon kanjoni avautui eteemme koko komeudessaan! Matka jatkui eteenpäin pitkin rotkon reunaa, kunnes jatkuu tunturikoivikkoon, jossa pääsimme ensi kertaa kunnolla kiipeilemään ylös-alas puroilta puroille: välillä portaita pitkin, välillä ilman. Illaksi laskeuduimme jyrkän laskun Fiellu-putouksella sijaitsevalle teltta-alueelle. Päivän taivalluksen jälkeen olimme tässä kohden melko uupuneita ja halusimme yösijat kasaan mahdollisimman nopeasti. Leiripaikalla teltat pystytettiin lavettien päälle.

Maasto leirialueella oli melko kivikkoista ja kantoja oli paljon. Yhdellä meistä oli riipputeltta yösijaksi ja vähän jännittää sai, löytyykö alueelta kahta riittävän tukevaa puuta lähellä toisiaan. 

Löysimme mukavan telttapaikan sokkeloiselta leiripaikalta heti kammin vierestä, jonne saimme rinkkamme suojaan. Iltatoimet hoidimme nopeasti ja kaikilla oli jo kiire levolle, jotta seuraavan päivän vaellusurakasta selvittäisiin: tiedossa oli retken pisin päiväosuus: 22km melkoisen haastavassa maastossa.

Nukuimme yömme hyvin ja aamutoimien jälkeen lähdimme jatkamaan matkaa vesisateessa. Ennustuksen mukaan vettä piti tulla vasta iltapäivästä, mutta vesisade alkoi jo aamupalalla ollessamme ja ehti kiihtyä hyvään vauhtiin taipaleen alkumetreille. Leiristä taival jatkui melko jyrkällä nousulla takaisin tunturiin, jossa riittikin vaeltamista usean tunnin ajaksi kovassa sateessa ja tuulessa: kastuimme läpimäriksi! Matkalle ei ollut tiedossa tupia tämän päivän osalle, joten saimme tyytyä kuivattelemaan kamppeitamme seuraavan leiripaikan nuotiolla. Suureksi onneksi sade lakkasi ja koko loppupäivän saimme vaeltaa jo hiukan kuivumaan ehtineillä  varusteilla. 22 km tuntui jaloissa ja varsinkin loppumatkasta ennen leiriä maasto oli varsin kivikkoista ja liukasta sateen kastelemana. 

Yöpaikkaamme saimme vielä laskeutua useamman sadan askelman jyrkät portaat. Perille päästyämme olimme kyllä kuoleman väsyneitä ja ajatus ruoan valmistuksesta tuntui hetken ylivoimaiselta.

Teltat saatiin kuitenkin nopeasti pystyyn ja siinä kohden hengitys oli jo tasaantunut ja päätimme kuitenkin syödä kunnolla. Leirissä oli toinen seurue lisäksemme ja vaihtelimme kuulumisia heidän kanssaan. Palkitsimme päivän uurastuksen vielä kipollisilla viiniä: elämä hymyili taas!

Nukuimme makoisat yöunet ja aamulla heräsimme pirteinä aamutoimiin, tosin kropat melkoisen jaakeina edellisen päivän urakasta. Keittelimme puurot ja kaffet. Iloksemme aurinko sukelsi yhtäkkiä esiin ja kohta koko taivas oli sininen: olipa kivaa lähteä liikkeelle viimeiselle taipaleelle tässä säässä!

Paiste teki 12 km taipaleen melkoisen hikiseksi ja vähensimme vaatetusta reilulla kädellä pitkin matkaa. Yksi retkemme haasteista oli mukana kulkeva Tuhka-koira, joka sairastaa diabetestä. Emäntänsä joutui pitämään tarkkaan huolta, että Tuhka saa insuliinit ajallaan ja syö sekä juo riittävästi. Tämän lisäksi 

hiukan päänvaivaa aiheuttivat kahlaamot, joita oli reitillä yhteensä neljä kappaletta. Joen ylityksen olivat melko virtaisia ja kivikkoisia, osin syvempiäkin. Tuhka ei ole uimisen ystävä, joten pohdintaa aiheutti, miten koira saadaan vesien yli. Tuhka alkoi onneksi yhteistyöhön tajuttuaan, että muutakaan vaihtoehtoa ei taida olla ja suostui jokaisella ylityksellä rinkkaan pakattavaksi, matkustaen kiltisti emäntänsä selässä joen yli. Mahtavan viisas ja mukava reissukaveri!

Viimeisellä osuudella kiipesimme vielä muutamat nousut ja mukavaa metsäosuutta vuorenpeikko-maisemissa saimme myös kulkea. Maalissa Kenesjärven parkkipaikalla auto oli sovitusti paikallaan ja pääsimme kotimatkalle. 

Reitti on todella monipuolinen: pääsimme kokemaan lapin luontoa laidasta laitaan: rotkoista putouksiin, hiekkakenttiin, soihin ja vuorenpeikkometsiin-ja kallioihin! Välillä tosin väsymys oli liian kova, jotta olisi jaksanut jäädä ihastelemaan jokaisella näköalapaikalla: saimme silti kokea sielun ja silmien täydeltä kauneutta!

Mahtava retki upealla tyttötriollamme: hyvä me!

                                            

                                            Kevon kanjoni komeimmillaan.

Tuhka jokea ylittämässä.

                                                       Fiellun putous