Mystinen Taatsin seita

 

Hammerfest ja Seiland, uusia seutuja etsimässä (kesäkuu 2024)

Norjan reissusta on tullut jo itsestään selvä, jokakesäinen lomakohde meille. Molemmilla riittää intoa palata Norjaan: minä kuvausasiat mielessä, kumppani kalastus mielessään. Parhaimmillaan pääsemme toteuttamaan näitä intressejä samassa kohteessa, vesien äärellä. 

Lähdimme ajamaan kohti Norjaa heti juhannuksen jälkeen, tavoitteena päästä lähelle pääkohdetta, Seilandia jo ensimmäisen päivän aikana. Ajelimme Norjaan Kautokeinon kautta. Tarkoituksenamme oli yöpyä reissun kaikki yöt teltassa: luotimme sääennustuksen lupaukseen, jonka mukaan sataa pitäisi vain yhtenä päivänä. 

Teimme ensimmäisen leirin meren rantaan, pienen kylän lähettyville. Hammerfestiin oli tästä leiristä matkaa vielä muutamia kymmeniä kilometrejä. Olimme ajomatkasta sen verran väsyneitä, että valitsimme nopean ratkaisun, tunneliteltan, emmekä viitsineet alkaa kaivamaan kotatelttaa esiin. Leiri oli nopeasti pystytetty. Loppuillan nautimme yöttömästä yöstä meren äärellä, makkaraa paistellen.

Seuraavana aamuna purimme leirin, pakkasimme auton aamupalan jälkeen ja jatkoimme matkaa kohti Hammerfestia. Ajatuksenamme oli ehtiä vielä samalle illalle Hammerfestin edustalla sijaitsevalle saarelle: Seiland kutsui. Kävimme pyörähtämässä Hammerfestin keskustassa ja sitten lähdimmekin odottamaan lauttaa, joka veisi meidät Seilandin saarelle. Lauttamatka kesti vartin verran ja jatkoimme matkaa kohti saaren pohjoispäätä, jossa meitä odotti kiinnostavan pieni vaellusreitti.

Kaveriani kiinnosti tunturipurolla kalastaminen ja tilaisuuksia tarjoituikin useita,  järvien seuratessa toisiaan tunturien väleissä. Reitti nousi loivasti kohti huippua ja aurinkokin pilkisteli pilvien raosta.

Kävelimme kohti vähän suurempaa tunturijärveä, josta löytyisi myös nuotiopaikka. Vetta alkoi kuitenkin ripsiä pian kohteeseen päästyämme. Emme lannistuneet, vaan autimme eväät kaikessa rauhassa. Kaverini kalasteli ja itse kuvasin kamerallani: emme antaneet pisaroinnin häiritä meitä. Me sen sijaan taisimme vähän häiritä luonnonrauhaa: saukko kävi tuhisemassa ja ärhentelemässä kalamiehelle kesken heittelyn.

Kalansyönti vaikutti olevan siltä illalta ohi puoliltaöin ja päätimme palailla autolle ihanassa kesäyössä, auringon taas pilkistellessä esiin.

Ajelimme takaisin kohti lauttasatamaa, etsiskellen samalla mukavaa, rauhallista leiripaikkaa. Rannalla oli aikaan tiuhaan asutusta, eikä sopivaa spottia oikein tuntunut löytyvän: joko oli taloja liian lähellä tai linnut olivat valloittaneet rannan. Lopulta majoitumme hiljaisempaan paikkaan melko lähelle tietä. Vettä oli alkanut taas sataa, joten valitsimme nopean vaihtoehdon eli tunneliteltan. Pitkän päivän jälkeen unta ei juurikaan tarvinnut houkutella. 

Aamulla heräsimme auringonpaisteeseen: teltassa lämpö nousi nopeasti. Keittelimme rauhassa aamupuurot ja teet. Lautta takaisin Hammerfestiin lähti klo 11.15 ja hoppu meinasi tulla aamutoimien tuoksinassa. Ehdimme kuitenkin juuri ja juuri lautalle.

Palasimme Hammerfestiin ja päätimme pitää lepopäivän, koska iltapäivälle oli luvattu sadetta. Majoituimme Hammerfestin keskustan tuntumaan leirintäalueelle. Saimme istuskella aurinkotuoleissa hyvän tovin: keitellä päiväruuat ja jälkkärilätytkin ennenkuin sade alkoi. Sadetta pitelimme teltassa ja lähdimme myöhemmin myös pienelle kaupunkikierrokselle keskustaan. Täydensimme ruokavarastomme kaupassa ja palasimme leiriin.

Sateen loputtua päätimme lähteä pienelle ajelulla saaren kärkeen F0rsoleen. Nousimme kohteessa upeille kalliolle ja ihailimme kivikautisia muodostelmia, joita sikäläiset olivat rakennelleet. Kuvailin vähän myös mahtavia rantakiviä ja merta.

Yöksi ajelimme takaisin leiriin. Aamulla herätessämme oli edelleen aika pilvistä ja vettäkin ripsautteli.

Söimme aamupalat rauhassa, kasasimme leirin ja päätimme lähteä pikkuhiljalleen kohti Suomea, Kilpisjärven kautta. Reitti ei ollut lyhin, mutta maisemiltaan sitäkin upeampi. Tavoitteenamme oli ehti yöksi Skibotniaan, josta ei olisi kovin pitkä matka seuraavan päivän kohteeseen Gorsabroaan, johon edellisellä reissullamme emme aikeista huolimatta ehtineet.

Emme malttaneet oikein nukkua leiripaikkaan päästyämme: kesäyö oli mitä kaunein. Istuimme leirituolleissamme hyvän tovin leiriruokia nautiskellen. Kaveri kokeili myös, josko kala olisi yösyönnillä: ei ollut. Sen sijaan pyöriäiset viihdyttivät iltaamme tehden komeita loikkia veden päälle.

Aamu valkeni aurinkoisena. Herättelimme itseämme rauhassa hidasta aamupalaa fiilistellen ja maisemia ihaillen. Leirin koottuamme lähdimme ajelemaan kohti Corsabroan nähtävyyttä: vesiputousrotkoa, jonka pääsisi ylittämään pientä siltaa pitkin.

Kävelyä parkkipaikalta kohteeseen oli parisen kilometriä. Katsottuamme heikosti karttaa ennen matkaan lähtöä, teimme pienen ylimääräisen nousun maastossa, ennen oikelle polulle löytämistä.

Sää oli helteisen kuuma ja aurinko räkötti täysillä: onneksi tajusimme varata riittämästi nestettä reppuihin, kameran lisäksi. Gorsabroa näytti olevan muiden suomalaisten suosiossa: parkkipaikka oli täynnänsä kulkupelejä. 

Itse kohde, rotko, osoittautui vaivan arvoiseksi. Vesiputoukset ja kuumottava sillan ylitys jäivät kyllä mieleen! Olisin toivonut, että sillalta olisi ollut reitti alas, lähemmäs vesiputouksia, mutta maaston profiili oli sen verran jyrkkä, etten tohtinut lähteä yrittämään. 

Nautimme hetken upeista näkymistä ja palasimme sitten parkkipaikalle, josta jatkoimme kohti Suomea ja Kilpisjärveä.

Mukana roadtrip jälleen! Norja kutsuu taas ensi kesänä...silloin ehkä vuorossa uudelleen Lofootit, jonne on jäänyt pala sydäntämme.