Pallasjärven Punaiset hiekat

 

Pallasjärven Punaisilla hiekoilla, syyskuu 2020 (muistellen kirjoitettu syyskuussa 2021)

Nyt jo kuudetta vuotta peräkkäin naisten vaellus ajoittui syyskuun ensimmäiselle viikonlopulle, joka lähes joka kerta on ollut säiden puolesta upeaa aikaa: koskaan ei ole juurikaan satanut. Tällä kertaa sää oli poikkeuksellisesti hiukan tuhruinen ja sumuinen.

Tänä vuonna päätimme ottaa loikoisan, ilman rinkkoja-teeman ja suuntasimme Pallakselle, aikomuksenamme vaellella päiväreittejä ja ennen kaikkea halusimme nähdä Pallasjärven Punaiset hiekat, joista olimme kuulleet kehuja. 

Ensimmäisenä päivänä kiersimme sumuisessa säässä Taivankeron kierroksen (n. 9km reitti) Pallaksella. Tunnelma oli korkealla säästä huolimatta ja saimme kunnon hien pintaan puuskuttaessamme tunturiin. Maisemia ei päässyt ihailemaan sakean sumun vuoksi. Matkalla törmäsimme porojen lisäksi pulmusiin, joita itse näin ensi kertaa elämässäni. Maaruska oli hyvällä alulla, mutta ei vielä täysissä voimissaan.

Rapsakan iltalenkin jälkeen ajelimme Pallasjärven Punaisille hiekoille, autiotupaan yöksi. Paikalla ei siinä vaiheessa ollut vielä muita majoittujia ja houkutus nukkua lämpimässä tuvassa, oli melko suuri hikisen lenkin jälkeen. Päätimme uskaltautua pieneen dippailuun Pallasjärvessä, joka kimmelsi tuvan vieressä. Koska matkaa autolta tuvalle oli vain muutama sata metriä, jaksoin kantaa mukanani järjestelmäkameran ja jalustan. Reissukaverini ovat tottuneita kameran edessä esiintyjiä ja ajattelinkin viihdyttää meitä pienellä kuvaus-sessiolla: sininen Pallasjärvi ympärillä näkyvinä tuntureineen oli oiva ympäristö miljöömuotokuville. Ainoa haittapuoli jo hyytävän kylmä vesi...Retkikaverini suostuivat poseeraamaan väsymättä muutamia minuutteja järvessä ja sain otettua mainioita kuvia sininen hetki-teemalla  (joista yksi päätyi myöhemmin Digikuva-lehteen) ja keräsi vaellus-sivuistoilla parhaimillaan yli 8000 tykkäystä ja yli 200 kommenttia:) 

Seuraavana päivänä kiersimme lähituntureilla pieniä lenkkejä verryttelynä edellisen päivän patikalle ja päätimme palata Pallasjärvelle nautiskelemaan.  Paikalla oli muitakin yöpyjiä ja tarjosimme tupaa muillekin, mutta halukkaita ei ollut, joten emme vastustelleet tupaa mukavuuksineen lainkaan.

Saimme keskittyä pitkään iltaan luonnon helmassa, maailmaa parannellen ja no, ehkä vähän viinistellenkin...

Seuraavana aamuna oli jo aika lähteä kotimatkalle Rovaniemelle (sekä Ouluun ja Helsinkiin, jossa vaelluskaverini asuvat). Päätimme matkalla kuitenkin valloittaa Keimiötunturin, vaikka arvasimme sumun estävän maisemien ihailun: otimme nousun kuntoilun kannalta.

Edellisen illan viinistely tuntui tekevän matkanteosta vähän tahkeampaa, mutta kapusimme ylös asti urheasti. Tunturin laella tuuli kovaa ja oli kylmää! Nautimme nopeassa tahdissa suklaapatukat kiven takana tuulen suojassa ja lähdimme viivyttelemättä paluumatkalle. Loppumatkasta taivas alkoi sopivasti hiukan aueta ja saimme aavistuksen siitä, miltä maisema olisi näyttänyt aurinkoisella säällä.

Tältä reissulta parhaaksi anniksi jäivät kyllä nautinnolliset illat upean Pallasjärven rannassa, erinomaisessa seurassa, yli 40 vuoden takaisten ystävien seurassa.

                                    

                                    Pallasjärven sininen hetki.

                            

                                                   Ruska alkoi tehdä tuloaan. (Kuva keskimmäisen patikan reitin varrelta,                                                     kyseisen järven nimi on päässyt unohtumaan...).

                                                    Keimiötunturin sumuinen sunnuntai.