Synttärit Särkitunturissa

Synttäripäivän huippuretki

 Sain viettää pyöreät talvisynttärini upeimmalla tavalla! Lähdimme loman loppujaisiksi Leville pikalomalle, ajatuksena mökkeillä ja vähän luontoliikkua. Jo ensimmäisenä iltana alkoi vähän poltella puolen yön aikaan, kun Aurora alert hälyytteli puhelimessa ja päätimme piipahtaa Tuikku-ravintolan parkkipaikalla katsomassa yötaivasta, revontulet silmissä kiiluen. Ohut pilviharso oli ehtinyt peittää tähtitaivaan pahimmoilleen, siispä tyydyimme vaan pieneen iltakävelyyn tunturin laella. Emme olleet yksin, parilla muullakin oli taitanut revontulihälytin piipata, mutta olimme ainoat ketkä uskaltautuivat autosta ulos asti. Kiertelimme huippua yhdessä pelottavilta näyttävien, valaistujen latukoneiden kanssa.

Kun jalusta oli mukana nappasin muutaman valomaalauskuvan tykkypuista.

Vähän pettyneinä lähdimme ajamaan takaisin mökille. Kaveri vilkaisi kuitenkin säätietoja tarkemmin ja huomasi Muoniossa (60km) olevan kirkas taivas. Kello oli jo pitkälti yli yksi yöllä, mutta me hullut lähdimme ajelumme Särkijärvelle, siellä olisii kuulemma hieno näköalapaikka.

Revotulet alkoivatkin loimuta heti, kun pääsimme kunnan rajan yli. Ajoimme intomielin kohti tuota Särkijärven näköalapaikkaa ja heti sinne päästyämme tajusimme, että valoshow oli tältä erää ohi. Voi ei!

No, ei kun takaisin Leville, jonne saavuimme n. 03 aikaan. Ei mitään järkeä tässä keikassa, paskareissu, mutta tulipa tehtyä!

Aamupalan jälkeen olimme päättäneet suunnata takaisin Särkijärven parkkipaikalle, josta lähtisi reitti myös Särkitunturiin. Särkitunturi mainitaan usein Lapin vilkkaimmin liikennöidyksi tunturiki, johon ei mene tietä.

Lähdimme lompsimaan loistavassa kunnossa olevaa talvipolkua pitkin. Autonmittari näytti parkkipaikalla -28 pakkasta ja varustuksemme oli sen mukainen: välikerrastoja, villaa, huppulakkia, untuvatakkia ja toppahousua... N. kilometrin jälkeen tajusimme, että paidat alkoivat olla märät ja soijaa pukkasi: pakkasellakin voi siis tulla hiki! Vastaantuleva pariskunta oli mitannut tunturissa olleen n. -10C pakkasta ja se tuntui suorastaan leudolta!

Huipuolle oli reilu kolmen kilometrin patikka ja etenimme ripeästi, koska aurinko alkoi jo laskea. Tyypillisesti olemme aina liikkeellä vähän liian myöhään ja varsinkin auringonlaskuja metsästettäessä olemme aina vähän myöhässä. Taas kuitenkin totesimme saman kuin aiemminkin: valo on kauneimmillaan juuri auringon laskettua. Näkymät Särkitunturilta olivat uskomattomat, eikä hetkeäkään ihmetyttänyt, miksi Särkitunturi on niin suosittu retkeilijöiden parissa. 

Ympäröivät tunturit hehkuivat upeina joka puolella ja loputon tykkylumipuiden armeija ympäröi meidät. Kuvailin kontallaan, makuulla, jalustalla sekä ilman, ja olisin ollut valmis jäämään odottamaan kunnon kuutamoa ja tähtitaivasta. Reissukaveri ja kunnia-avustajani (jalustan kantaja) totesi, että alhaalla oli edelleen n. -30c pakkasta ja jos emme heti lähtisi, niin auto sanoisi sopimuksen irti, eikä enää lähtisi liikkeelle. Vastahakoisesti lähdin perässä autolle, edelleen pysähdellen tuon tuosta ja kaivaen kameraa uudelleen esille. Taisin jossain kohti henkäistä kohti linssiä, koska siinä alkoivat jääkukat tanssahdella ja totesin, että oli aika luovuttaa. Kuten aina luonnossa kuvatessa, jäi nytkin tunne, että se paras otos jäi kuitenkin ottamatta. Ja hyvä niin: voiko olla parempaa syytä palata luontoon aina uudelleen ja uudelleen!

                                            Särkitunturin tykkylumipuu-armeija.