Nuorttin reitti (naisten reissu)

 

Nuorttin reitti 26.-29.8.2021

Tyttöjen vaellusjengin kohteeksi valikoitui tänä vuonna Nuortti, jota suunnittelimme jo vuosi sitten, mutta joka jäi sillan romahtamisen takia tekemättä. Pari tiedosteluretkeä Nuorttijoelle olemme jo tehneet hellun kanssa , kalastuksen ja kuvaamisen merkeissä.

Tällä kertaaa lähdimme kiertämään koko Nuorttijoen reitin.

Ajomatkaa Rovaniemeltä Nuortille kertyy n. 260km. Lähtömme viivästyi hieman, koska kaksi muuta matkalaista tulivat Helsingistä ja Oulusta: kaikenlaista mutkaa ehti tulla matkalle ja pääsimme lähtemään liikkeelle vasta 18.30. Matkalla pysähdyimme noutamaan iltaevästä Kemijärvellä. 

Jännitimme, ehtiikö tulla pimeä ennenkuin ehdimme lähtöpaikalle ja kyllä ehti! Matkalla näimme upean oranssin, suuren kuun ja usvaisia soita. Harmillisesti aikaa valokuville ei ollut.

Saavuimme Haukinivan parkkipaikalle n. klo 23 ja lähdimme otsalampuilla varustautuneilla kohti ensimmäistä yöpaikkaa, Hirvashaudan varaustupaa.

Sain viimein kokemuksen kuutamovaelluksesta, jota olin toivonut jo pitkään. Eteneminen pilkkopimeässä oli hiukan haastavaa, mutta ihanan tunnelmallista! Otsalamput valaisivat taivalta hyvin ja tunnelma oli korkealla. Jännitimme, olisiko tuvalla muuta porukkaa ja olihan siellä: perille päästyämme miltei törmäsimme telttaan tuvan pihassa. Autiotuvassa oli ihmisiä yöpymässä, mutta varaustupa oli varattuna vain meille, mikä tuntui autuaalta siinä tilanteessa. Yritimme toimittaa iltatoimet mahdollisimman äänettömästi, silti joku selvästi havahtui liikkeisiimme: yhdestä teltasta kuului murinaa...

Hyvin nukutun yön jälkeen söimme aamupalan ja fiilistelimme aamuauringon paisteessa. Leiripaikalla oli lisäksemme kolme muuta porukkaa, jotka tulivat tutuiksi matkan edetessä levähdyspaikoilla.

Kuvittelimme reittiä eteläpuolella Nuorttijokea etukäteen helpoksi: luulimme, että reitti kulkee pitkin kanjonin reunaa. Olimme väärässä: polku kierteli kauempana kanjonista, kumpuilevassa metsässä ylös ja alas. Ensimmäisen päivän vaellus usein tuntuu raskaimmalta ja niin tälläkin kertaa. 

Laavuja matkalla ei juurikaan ollut tai niille olisi pitänyt laskeutua jokirantaan. Paistelimme makkarat pienellä tulipaikalla jokirannassa, jossa ei ollut puitakaan. Teimme näppitulet, että saimme makkarat paistettua. Taukopaikkoja ei oltu merkitty karttaan kovin hyvin, eikä viittojakaan ollut liiaksi.

Näköalapaikkoja oli kaksi, muuten Nuorttijoki pysytteli aika hyvin piilossa lähes koko matkan. Olimme hitusen pettyneitä tavalliseen "perus-" metsämaastoon.

Meillä oli ajatuksena ehtiä yöksi joen toiselle puolelle Kolsankoskenojan laavulle. Olimme kuitenkin niin väsyneitä päästyämme riippusillalle, Saihon tuvan kohdalle, että päätimme jäädä yöpymään Saihon pihapiiriin. Autiotuvan olivat vallaanneet etelästä tulleet kalamiehet romppeinensa. 

Kokosimme teltan ja tulistelimme evästellen illan, mukavissa tunnelmissa. Osasimme odottaa kylmää yötä, joten pakkasimme untuvatakit ja pipot päälle huolella. Ei tullut kylmä ja saimme nukuttua hyvät unet aina aamu yhdeksään asti. 

Aamutoimien jälkeen jatkoimme matkaa riippusillan yli loivalle nousulle kohti Kolsankoskenojan laavua. Laavulla oli tauolla lisäksemme ensimmäisessä yöpaikassa tapaamaamme mies koirineen, ne samat koirulit, jotka murisivat yöllä teltassa. Lepposia kavereita olivat kaikki kolme ja koirille maistuivat tarjoilemamme makkarat. 

Tauon jälkeen jatkoimme joen pohjoispuolta eteenpäin ja Nuorttin reitti alkoi näyttää parhaat puolensa:

ihastuttavaa kuivaa kangasmetsää, pieni lehto puroineen, tasaista, helppoa kulkemista auringonpaisteessa: tätä olimme odottaneet! Nautimme joka hetkestä jokivarressa, tältä puolelta jokikin vilahteli useammin. Rauhallisesti matkasimme yli 20 kilometriä päätyen viimeiseen yökohteeseemme Karhuojalle, jossa meitä odotti mukava tupa ja sauna. Edellämme kulkeneet tytöt saapuivat majalle yhtäaikaa ja mahduimme hyvin kahteen tupaan. Pilkoimme puuta ja lämmitimme saunan. Saunoimme pitkään ja hartaasti, tuntui niin ihanalta rentouttaa lihaksia päivän tarpomisen jälkeen!

Sain otettua pari kivaa kuvaa keijumaisesta vaeltajasta (siitä toisesta porukasta) suolla: hän suostui ilman suurempia suostutteluita malliksi:) Lupasin lähettää editoidut kuvat hänelle ja näin teinkin.

Aamulla meitä odotti enää lyhyt taival käveltävää: parkkipaikalle oli n. 8 kilometriä. Lopussa meitä oli vastassa reissun jännittavin vaihe: Nuorttijoen ylittäminen ohjausköyden avulla. 

Halusin suoriutua ensimmäisenä tuosta koitoksesta. Painelin jokeen enempiä empimättä. Vettä oli vähän yli polven ja se oli luonnollisesti jääkylmää! Pohja oli kivikkoinen ja virta melko kova. Jännitti! Kuvittelin mielessäni kaikkia rohkeita tv-seikkailijoita ja pinnistelin yli tuolla voimalla.

                                            Nuorttijoen näköalapaikalta koettua.

Koko loppumatkan olimme haaveilleet pizzoista legendaarisessa Tulppion majat-ravintolassa. 

Aikataulu kävi kuitenkin odotettua tiukemmaksi, koska lento odotti Helsingin matkaajaa, niimpä tyydyimme autoeväisiin, jotka haimme Tulppiosta. 

Kuten aina tyttöjen vaelluksella, myös tällä kertaa sää suosi meitä koko ajan: aurinko paistoi jokaisena päiväna.

Hieno reissu jälleen kerran! Tällä kokoonpanolla olemme vaeltaneet Pyhä-Luosto-, Hetta-Pallas-, Koli-, Kiilopää-, Pallas- ja UKK-puiston reiteillä. Olemme ystävyksiä melkein 50 vuoden takaa.

                                            Suokeiju Karhuojan saunalla

Ruska alkoi hiljalleen tehdä tuloaan Nuorttilla.