Hetta-Pallas (naisten reissu)

 

Hetta-Pallas, syyskuu 2017

Tästä reissusta kirjoitan muistelutaktiikalla, sillä aikaa on kulunut jo. Kuvat tuovat retken elävästi mieleen ja haluan laittaa tämänkin itselle muistiin, oli yksi hienoimmista vaelluksista joita olen tehnyt.

Hetta-Pallas vaellus kuului ensimmäisiin tyttöporukalla tehtyihin vaelluksiin. Taisi olla toinen vaellus heti Pyhä-Luoston harjoitteluvaelluksen jälkeen. Heti tuolla ekalla vaelluksella päätimme, että tästä tulee tapaa ja niin aina syyskuun ensimmäinen viikonloppu on ollut varattuna tyttärien retkelle.

Tämä reissu alkoi pitkällä ajomatkalla Rovaniemeltä Hettaan. Olimme varanneet venekuljetuksen paikalliselta henkilöltä Ounasjärven yli, reitin alkupisteelle. Me kolme, rinkat ja venemies mahduimme juuri ja juuri paattiin, matka tuntui aika pitkältä ja vene hiukan kiikkerätlä, mutta kohteeseen päästiin alkuillasta. Taival alkoi rauhallisella metsäpätkällä, josta pikku hiljaa lähdettiin kiipeämään Pyhäkeron päälle. Automatkan jälkeen kapuaminen keron päälle rinkka selässä otti luulot pois heti alkumatkasta: olimme melko läkähdyksissä päästyämme keron päälle!

                                        

                                            Venematka Hetasta Ounasjärven yli alkamassa.

                                            Alkutaipaleen tunnelmia.

Pyhäkerolta matka jatkui tunturin lakea pitkin kohti ensimmäistä yöpaikkaamme Sioskurua. Ensimmäisen taipaleen pituudeksi tuli n. 15km.

Iloiseksi yllätykseksemme varaustupa ei ollutkaan vain meitä varten: tuvalle sattui eläväinen koululaisryhmä! Nukuimme samoilla lavereilla lasten kanssa ja vähän etukäteen jännitti, tuleeko hommasta mitään... Aamulla herätessämme nuoriso oli jo lähtenyt ja saimme tehdä aamutoimet rauhallisissa tunnelmissa.

    

                                            Kulkijan Pyhäkerolla

Taustalla näkyy Pyhäkeron huipulla sijaitseva ihastuttava tunturijärvi Pyhäjärvi.

Matkamme jatkui kohti seuraavaa etappia, Hannukurua. Aurinkoisessa säässä jatkoimme tuntureiden kiipeilyä Sios-ja Sillavaaralle, josta hiljalleen laskeuduimme Tappurin autiotupaa kohti. Tauon jälkeen matkamme jatkui Rouvivaaralle ja siitä eteenpäin mukavaa tunturiylänköä pitkin Pahakurun autiotuvalle. Mahtavat tunturimaisemat ympäröivät meidät ja haukoimme henkeä ihastuksesta.

                            

                                           Hannukurun varaustupa

Hannukurun varaustuvalla meitä odotti myös ihan luksus: Sauna! Asettauduttuamme mökkiin riensimme heti saunan lämmitykseen, emmekä suinkaan olleet ainoat retkeläiset: meitä oli useampi seurue liikkeellä ja Hannukuru melkein jo muistutti pientä leirikeskusta. Nautimme saunasta hyvän toven ja sen jälkeen kokkailimme ilta-ateriat. 

Aamusella lähdemme jatkamaan Hannujoen yli kohti Suastunturia, mukavan leppoisaa ja tasalakista tunturia, upeiden maisemien ympäröimänä. Kuusi- ja koivumetsän kautta päädyimme Suaskurun kodalle, jossa evästelimme.

Tätä taukohetkeä seurasi retken kovin koitos: Lumikerolle kiikkuminen. Osasimme odottaa ankaraa nousua, silti huipun saavuttaminen tuntui loputtomalta urakalta. Aina kun kuvittelimme lähestyvämme huippua, avautui edellisen "laen" takaa uusi laki. Huh! Maisemat huipulla ja näkymä Ounasjoelle olivat vaivan arvoisia, mutta laella oli pakko puhaltaa vähän pidempään...

Lumikerolta laskeuduimme Lumikuruun ja sieltä Vuontiskurun länsipuolta kiertäen Röyninkuruun ja Montellin porokämpälle. Viimeisen yön tupamme odotteli Nammalankurussa, jonne laskeuduimme pienen nousun jälkeen. Nammalankurussa oli telttoja tanner täynnä, osa varmasti oli saapunut Pallaksen suunnasta yhden yön keikalle, koska näitä muita matkalaisia emme olleet aiemmilla taukopaikoilla kohdanneet.

Fiilistelimme huolella viimeistä vaellusriltaamme ja väsyneinä illan keskustelut menivät hyvinkin sentimentaalisiksi. Aina retkillämme kannamme jokainen mukana litran punaviintömpöt, jotka illan aikan tiristettiin tyhjiksi.

Viimeisen päivän patikaksi jäi 13 kilometrin tiristys Pallastunturin luontokeskukselle, johon olimme ottaneet autonsiirtopalvelun: Golf odottaisi meitä keskuksen pihassa. Rapsakkaan nousuun pääsimme heti Rihmakurun kodan jälkeen: Rihmakurun vaarojen kautta kohti Taivaskeroa. Taivaskerolta laskeudutaan Pyhäkeron eteläpuolitse Vatikuruuna ja luontokeskukselle. 

Loppumatka on helppoa kulkua leveää baanaa pitkin. Porot on kiinnostuneita kulkijoista ja niitä riittää molemmin puolin väylää uteliaina katselemassa. 

Perillä luontokeskuksessa nautiskelimme ansaitut oluset baarissa ja lähdimme ajomatkalle Rovaniemeä kohti. Ikimuistoinen, raskas, mutta huikea taival!

                                                        

                                                        Viimeinen tauko matkalla Taivaskerolle.