Tulppio, Nuortti ja Sotatunturi

 

Tulppio, Sotatunturi ja kalalampi (elokuu 2021)

Alkusyksyn ensimmäinen kohteemme oli ennestään tuttu Tulppio. Alkukesästä retkeilimme Nuortijoella, aivan itärajan tuntumassa. Tuolloin yövyimme autiotuvassa                 .

Tällä kertaa ajelimme lauantai- aamupäivällä kohti Sotatunturia, joka jäi vähän kaivelemaan viime reissullamme, edellisellä kerralla valitsimme valloituskohteeksi Karhutunturin. Karhutunturiin verrattuna Sotatunturi on huomattavasti luonnontilaisempi: retkeilyrakenteita ei käytännössä ole. Jätimme auton tien varteen ja suunnistimme kohti tunturia vanhaa talviautotietä, joka näytti kartalla kunnon polulta. Sitä se kuitenkaan ollut: oli miltei mahdotonta arvata, missä reitti on joskus kulkenut. Hyvänä apuna oli Gps-laite, joka ohjeisti meitä järkevimmälle reitille, joutumatta jyrkimpään, pahimpaan rakkaan. Kiersimme hieman loivempaa reittiä tunturin vasempaa reunaa. Rakkaa sai siitä huolimatta kiipeillä tosissaan, välillä nelinkontin. Loppukesän lämmin päivä kasteli paidat hikeen perusteellisesti. Aikaa nousuun meni n. tunti. Huipulla kiipeilyn vaiva palkittiin mukavilla näkymillä : mm. Korvatunturin huippu siinsi muiden tuntureiden takana  (päätimmekin sen olevan ensi kesän ohjelmassa. Korvatunturiin ei ihan tuosta vain mennäkään, sillä sinne täytyy hankkia lupa rajavartiostolta etukäteen.) Nautimme pienet eväät ja lähdimme laskeutumaan sukkelaan alas, koska sadepilvet näyttivät kasautuvan taivaalle uhkaavasti.

Laskeuduimme alas tunturin jyrkempää reunaa pitkin, sadesäällä olisi ollut melkoinen haaste, nyt onnistui nelinkontin etenemällä. Autolle päästyämme alkoi heti kohta kova rankkasade. Menimme pitelemääm sadetta ja ruokailemaan vanhaan, tuttuun , sympaattiseen Tulppion majat- kuppilaan (ennen tunnettiin nimellä Tulppion tisko). Tulppion majat yllättää: keskellä ei mitään sijaitsee vallan varteenotettava ruokapaikka!



Hyvin syötyämme jatkoimme matkaa. Suuntasimme iltakalaan Nuortijoen kupeessa sijaitsevalle kalalammelle (en saa mainita nimeltä salaisista syistä...). Heinittynyttä metsätietä ajoimme niin pitkälle kuin tohdimme ja jatkoimme jalan lammelle n. kaksi kilometriä. Viimeiset sata metriä maisema muuttui hakkuumetsästä kuivaksi kangasmetsäksi, ihanaksi ikimetsäksi.
Tulipaikka löytyi soman lammen rannalta, auringonlaskun aikaan. Siippa kalasteli, minä kuvailin ja istuskelin tulilla. 
Takaisin autolle saapuessa ilta oli  jo pimenemässä hyvää vauhtia. Ajelimme pikkutunneilla takaisin Rovaniemelle.



Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kuva
  Hammerfest ja Seiland, uusia seutuja etsimässä (kesäkuu 2024) Norjan reissusta on tullut jo itsestään selvä, jokakesäinen lomakohde meille. Molemmilla riittää intoa palata Norjaan: minä kuvausasiat mielessä, kumppani kalastus mielessään. Parhaimmillaan pääsemme toteuttamaan näitä intressejä samassa kohteessa, vesien äärellä.  Lähdimme ajamaan kohti Norjaa heti juhannuksen jälkeen, tavoitteena päästä lähelle pääkohdetta, Seilandia jo ensimmäisen päivän aikana. Ajelimme Norjaan Kautokeinon kautta. Tarkoituksenamme oli yöpyä reissun kaikki yöt teltassa: luotimme sääennustuksen lupaukseen, jonka mukaan sataa pitäisi vain yhtenä päivänä.  Teimme ensimmäisen leirin meren rantaan, pienen kylän lähettyville. Hammerfestiin oli tästä leiristä matkaa vielä muutamia kymmeniä kilometrejä. Olimme ajomatkasta sen verran väsyneitä, että valitsimme nopean ratkaisun, tunneliteltan, emmekä viitsineet alkaa kaivamaan kotatelttaa esiin. Leiri oli nopeasti pystytetty. Loppuillan nautimme yöt...
Lue lisää

Pallasjärven Punaiset hiekat

Kuva
  Pallasjärven Punaisilla hiekoilla, syyskuu 2020 (muistellen kirjoitettu syyskuussa 2021) Nyt jo kuudetta vuotta peräkkäin naisten vaellus ajoittui syyskuun ensimmäiselle viikonlopulle, joka lähes joka kerta on ollut säiden puolesta upeaa aikaa: koskaan ei ole juurikaan satanut. Tällä kertaa sää oli poikkeuksellisesti hiukan tuhruinen ja sumuinen. Tänä vuonna päätimme ottaa loikoisan, ilman rinkkoja-teeman ja suuntasimme Pallakselle, aikomuksenamme vaellella päiväreittejä ja ennen kaikkea halusimme nähdä Pallasjärven Punaiset hiekat, joista olimme kuulleet kehuja.  Ensimmäisenä päivänä kiersimme sumuisessa säässä Taivankeron kierroksen (n. 9km reitti) Pallaksella. Tunnelma oli korkealla säästä huolimatta ja saimme kunnon hien pintaan puuskuttaessamme tunturiin. Maisemia ei päässyt ihailemaan sakean sumun vuoksi. Matkalla törmäsimme porojen lisäksi pulmusiin, joita itse näin ensi kertaa elämässäni. Maaruska oli hyvällä alulla, mutta ei vielä täysissä voimissaan. Rapsakan iltal...
Lue lisää

Kaihuavaarassa

Kuva
  Kaihuavaaran Hopianulkki (lokakuu 2021) Sumuisen lauantaiaamun retki suuntautui toisena viikonloppuna peräkkäin idän suuntaan, tällä kertaa Pekkalan kylään, jossa sijaitsee entuudestaan meille tuttu kohde, Kaihuavaara. Kaihuavaara on yksi Rovaniemen korkeimmista kohdista ja metsä siellä on lehtomaista kuusimetsää Näinkin lähellä asutusta pääsee aika erämaamaiseen tunnelmaan tässä kohteessa. Ajoimme autolla Sirenin kämpän parkkipaikalle, josta lähdimme kapuamaan kohti lintutornia. Polku kulki solisevan puron vartta pitkin, satumaisessa peikkometsässä. Sumu oli sen verran sakeaa, että lintutornista ei näkynyt yhtään mitään. Päätimme palata polkua takaisin Sirenin kämpälle evästelemään.  Paluumatkalla kuitenkin pysähdyimme kuvaamaan viehättävää, iloisesti solisevaa puroa. Hopianulkin nökötornille menevän polun varrella kimurteli lähes koko matkalla iloisesti soliseva puro. Kaihuavaarassa on mahdollista kiertää myös rengasreitti, mutta tämän kertaisella aikataulullamme jouduimme...
Lue lisää